Hyppää pääsisältöön

Liikennevalot

Oletko huomannut, että joskus liikenteessä saa huristella helposti vihreän aallon läpi, kun taas toisinaan matkanteko pysähtyy joka valoissa punaisiin? Ajamista ilahduttava vihreä aalto ei ole puhdasta tuuria, vaan liikennevalotekniikan taitavaa yhteispeliä. Lue, mikä merkitys liikennevaloilla on tieliikenteen sujuvuuteen ja kuinka valot oikein vaihtuvat käytännössä. 

Suomessa on noin 2 200 liikennevaloristeystä, joista Fintraffic hallinnoi noin seitsemääsataa. Liikennevaloilla on suuri merkitys sujuvan ja turvallisen liikenteen kannalta etenkin ruuhkaisilla teillä ja haastavissa risteyksissä. Vaikka liikennevalot ovat tavallinen näky katukuvassa, toiminta niiden taustalla ei välttämättä ole kaikille tuttua. 

Liikennevaloilla parannetaan liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta 

Auton tunnistamiseen perustuvan valojen vaihtumisen lisäksi liikennevaloissa on etenkin ruuhkaisemmilla teillä automaattisesti toimivia ohjelmia, joiden perusteella valot vaihtuvat. Esimerkiksi suurten kaupunkien työmatkaliikenne on huomioitu niin, että aamuisin annetaan enemmän vihreää valoa kaupunkiin sisään tulevalle autovirralle, kun taas iltapäivällä kaupungista pääsee helpommin poistumaan. 

Julkisen liikenteen osalta isommissa kaupungeissa on luotu liikennevalojen suunnittelussa myös joukkoliikenne-etuuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että valoissa on tunnistin, jolla se huomioi lähestyvät joukkoliikenteen kulkuneuvot sekä päästää ne jouhevasti valoista läpi. Tällä säästetään aikaa ja päästöjä, kun esimerkiksi bussin ei tarvitse seistä turhaan liikennevaloissa odottamassa. Myös hälytysajoneuvoille on oma liikennevaloetuusjärjestelmänsä, joka sujuvoittaa hälytysajoneuvojen matkaa ja parantaa samalla muiden tienkäyttäjien turvallisuutta. 

Liikennevalot kommunikoivat jopa suoraan auton kanssa 

Liikennevalot tulevat kehittymään tulevaisuudessa merkittävästi. Kehitteillä on joustavia järjestelmiä, joissa liikennevalot oppivat risteyksen liikennemäärät ja osaavat automaattisesti mukautua niille sopivaan rytmiin.  

Mahdollisuuksia tuovat myös vuorovaikutteiset älykkäät liikennejärjestelmät (C-ITS-järjestelmät), missä liikennevalot kommunikoivat automaattisesti tienvarsiopasteiden tai jopa suoraan autojen kanssa. Järjestelmä voi esimerkiksi varoittaa lähestyvästä hälytysajoneuvosta tai kertoa millä ajonopeudella seuraavan risteyksen läpi pääsee ilman turhaa odottelua. 

Modernit liikennevalojärjestelmät auttavat edistämään uudella tavalla liikenteen sujuvuutta vähentäen päästöjä, helpottavat liikenteessä ennakointia ja reagointia sekä parantavat liikenneturvallisuutta. Autoilijalle liikennevaloista on iloa myös polttoainekulujen säästön myötä - kun liikenne on sujuvaa, kuluu polttoainettakin vähemmän.