Hyppää pääsisältöön

Arvioi tarkkaan, onko tien päälle tarvetta lähteä - korona tuo haasteita joululiikenteen ennustettavuuteen

Korona on näkynyt tänä vuonna tuntuvasti Suomen tieliikennemäärissä. Joulukuussa liikenne on ollut koko maassa noin 15 prosenttia vähäisempää kuin vuotta aiemmin. Myös joulunajan liikenteen odotetaan olevan normaalia selvästi rauhallisempaa. Ajantasaiset liikennetiedot kelikamerakuvineen, sähköautojen latauspisteet sekä juna- ja lentotiedot voi tarkistaa Liikennetilanne-palvelusta. Liikenteenohjaus maalla, merellä ja ilmassa auttaa tänäkin jouluna perille mahdollisimman turvallisesti ja sujuvasti.

Tänä vuonna kannattaa harkita tarkoin, onko tien päälle tarvetta lähteä. Jos kuitenkin lähdet joulun aikana liikenteeseen, kannattaa tarkistaa Liikennetilanne-palvelusta, miten ajokeli omalla reitillä kehittyy. Voit myös tarkistaa etukäteen osuuko oman matkan varrelle häiriöitä tai tietöitä.

“Liikennetilannepalvelusta voit ennakoida liikkeellelähtöä ja tutkailla jo kotona liikenteeseen ja ajo-olosuhteisiin liittyviä tietoja. Toimme viime viikolla palveluun myös mukaan sähköautojen latauspisteetKaasuautojen tankkauspisteet löytyvät palvelusta jo entuudestaan. Myös palvelun kelikamerakuvat ovat erittäin käyttökelpoisia matkasuunnitelmia tehdessä”, kehittämispäällikkö Mika Ahvenainen muistuttaa.  Lue lisää 15.12. julkaistusta tiedotteesta.

Liikennetilanne-sovelluksen voi ladata ilmaiseksi Play Storesta tai App Storesta.

Katso videolta Liikennetilanne-palvelun joulunajan vinkit: https://youtu.be/IgIP2-gRmoE

Joulun tieliikennettä on tänä vuonna vaikea ennustaa

”Tänä vuonna korona tekee joululiikenteen ennustamisesta haastavaa. Nähtäväksi jää, minkä verran ihmiset lähtevät liikkeelle sukuloimaan. Todennäköisesti alemmat liikennemäärät heijastuvat myös joululiikenteeseen”, Tieliikennekeskuksen päällikkö Kari Tarkki sanoo.

Normaalisti joululiikenteen vilkkain päivä on aatonaatto, eli ensi keskiviikko. Suurimmat ruuhkapiikit ovat ajoittuneet perinteisesti kello 12-16 väliin ja suurimmat jouluruuhkat on koettu nelostiellä, Lahden ja Mikkelin välillä sekä muilla pääkaupunkiseudulta ulospäin suuntautuvilla teillä.

Tieliikennekeskuksessa liikenteen sujuvuutta seurataan tänäkin jouluna 24/7 -periaatteella, jotta liikenne teillä sujuisi mahdollisimman turvallisesti. Tieliikennekeskus muistuttaa näin joulun alla myös ennakoivan ajotavan tärkeydestä, jotta kuljettajalla on peli- ja kelivaraa eli riittävästi tilaa ja aikaa toimia liikenteessä yllättävissäkin tilanteissa. Huomiota tulee tänä jouluna kiinnittää myös ajomatkan taukojen koronaturvallisuuteen.

“Pysähdyttäessä tauonviettoon on tärkeää huolehtia turvaväleistä, käsihygieniasta sekä käyttää maskia”, Tarkki muistuttaa.

Katso videot:

Mitä joululiikenteeseen suuntaavan kannattaa ottaa huomioon: https://youtu.be/O8ZqEh9GNs4

Millaiset ovat tieliikenteen ennusteet tänä jouluna: https://youtu.be/sE60ChdDvU4

Joululiikenne rautateillä kulkee lähes entisten vuosien tapaan

Rautatieliikenteenohjaus vastaa koko Suomen junaliikenteen turvallisesta kulusta 24/7 myös joulun pyhinä. Turvallinen liikenne on aina kaiken keskiössä.

“Poikkeuksellinen vuosi on näkynyt myös rautateillä etenkin matkustajamäärissä. Tänä vuonna joululiikenne kulkee koronasta huolimatta lähes entisten vuosien tapaan”, operatiivinen johtaja Veera Jämsén kertoo.

Tänä vuonna on syytä kiinnittää erityistä huomiota turvalliseen matkustamiseen junalla ja muissakin julkisissa kulkuvälineissä matkustaessa: käytä maskia, huolehdi käsi- ja yskimishygieniasta sekä turvaväleistä.

Videolla myös lisää talvivarautumisesta raiteilla. Miltä joululiikenne 2020 näyttää rautateillä:

https://youtu.be/dBzA-DtY3yM


Uusi matkustajainformaatiojärjestelmä tuo matkustajille visuaalisempaa ja tarkempaa tietoa

Rautatieasemien matkustajainformaatiojärjestelmä uudistuu merkittävästi loppuvuoden aikana sekä vuoden 2021 aikana. Uutta järjestelmää on otettu asteittain käyttöön pääkaupunkiseudulla.

“Matkustajat saavat jatkossa asemanäytöiltä entistä visuaalisempaa ja tarkempaa tietoa junista, niiden aikatauluista ja mahdollisista poikkeustilanteista. Myös kaikki kuulutukset tulevat yhdellä, selkeällä aseman uudella äänellä ja modernin ääniteknologian ansiosta myös poikkeusinformaatiota on aiempaa helpompaa tuottaa. Myös junalähdöt-palvelu tarjoaa entistä tarkempaa tietoa junien aikatauluista, pysähtymispaikoista ja häiriötilanteista”, matkustajainformaatiopäällikkö Tuomas Lehteinen kertoo.

Videolla lisää matkustajainformaatiojärjestelmän uudistuksesta: https://youtu.be/wHaulK7nrGc


Lisätiedot

Yhteystiedot medialle on koottu tänne. Voit seurata joulunaluspäivien liikennemäärien kehittymistä ja verrata määriä viime vuoden vastaaviin tietoihin sekä tehdä alueellista vertailua täällä.

 

Traffic Management Finland Oy ohjaa liikennettä maalla, merellä ja ilmassa. Konsernin tarjoamat palvelut ja liikennetieto auttavat yrityksiä luomaan uusia ratkaisuja ihmisten ja tavaroiden liikkumiseen. Älykkäät liikenteenohjaus- ja -hallintapalvelut, ajantasainen liikennetieto ja yhtiön 1100 ammattilaisen osaaminen parantavat liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta sekä auttavat vähentämään päästöjä. Traffic Management Finland on kestävän liikkumisen edistäjä ja maailmanlaajuisesti uniikki toimija. www.tmfg.fi

Jaa