Talviset ajokelit lisäävät maanteillä liikenneonnettomuuksien riskiä. Jotta onnettomuustilanteessa osattaisiin toimia oikein ja turvallisesti, on tärkeää, että jokainen tietää, mitä tehdä. Traficom, sisäministeriön pelastusosasto ja Fintraffic nostavat esille talvisiin ajo-olosuhteisiin varautumisen ja kertaavat ohjeet onnettomuuspaikalla toimimiseen.
Liukkaus, lumipyry ja pimeys sekä äkillisesti vaihtuva ajokeli vaativat autoilijalta talvikaudella erityistä tarkkaavaisuutta, riittäviä turvavälejä ja nopeusrajoitusten noudattamista. Lisäksi kelin mukainen ajotapa ja lain mukaan ajoon sopivat renkaat auttavat ehkäisemään onnettomuuksia.
- Viime talvena joulu-helmikuussa tieliikenneonnettomuuksissa loukkaantui 658 ja kuoli 46 henkilöä. Vuosina 2019–2023 talvikuukausien tieliikennekuolemista 82 % ja poliisin tietoon tulleista loukkaantumisista 62 % tapahtui maanteillä. Vaihtelevat sääolosuhteet lisäävät onnettomuusriskiä liikenteessä erityisesti lumipyrypäivinä sekä talven alku- ja loppupäässä, kun tiet ovat liukkaimmillaan lämpötilan ollessa nollan tuntumassa, kertoo erityisasiantuntija Riikka Rajamäki Traficomista.
Jokaisella tienkäyttäjällä on liikenneonnettomuustilanteissa avustamisvelvollisuus. Jos saavut onnettomuuspaikalle, jossa ei näy vielä viranomaisia, tarkista aina avuntarve ja estä lisävahingot. Jos pelastustyöt ovat jo käynnissä, keskity turvalliseen ohittamiseen.
Ensimmäisenä onnettomuuspaikalla - toimi näin
Kytke ajoneuvosi hätävilkut päälle ja pysähdy turvalliseen paikkaan. Siirry sen jälkeen tiealueen piennarta pitkin onnettomuuspaikalle sekä pyri estämään lisävahingot katkaisemalla onnettomuusautosta virta ja varoittamalla muuta liikennettä. Muista kaikissa tilanteissa myös huomioida onnettomuuspaikan tiealueen muu ohittava liikenne.
- Aseta varoituskolmio riittävän etäälle onnettomuuspaikasta, hälytä apua ja auta loukkaantuneita parhaasi mukaan. Huolehdi myös omasta turvallisuudestasi, ja käytä tiealueella aina heijastinliiviä, jos sellainen on käytettävissä, ohjeistaa pelastusylitarkastaja Tommi Luhtaniemi sisäministeriön pelastusosastolta.
Autoilijoiden kannattaa ladata puhelimeen hätä- ja ongelmatilanteiden varalta valmiiksi 112 Suomi -mobiilisovellus, jonka kautta soittaessa soittajan tarkka sijaintitieto välittyy hätäkeskukselle automaattisesti.
Jos pelastustyöt ovat käynnissä, ohita turvallisesti
Onnettomuuspaikan ennakoivia merkkejä ovat muun muassa sinisenä tai keltaisena vilkkuvat varoitusvalot sekä muuttuneet kaistaopasteet tai liikennejärjestelyt. Ne kertovat, että viranomaiset ovat jo paikalla.
Onnettomuuspaikalla on noudatettava liikenteenohjauksesta vastaavan henkilön ohjeita: odota, kunnes saat merkin ohitukseen. Mikäli liikenteenohjausta ei ole, varmista itse, että voit ohittaa turvallisesti ja rauhallisesti.
- Talvisin onnettomuuspaikoilla on tärkeää noudattaa erityistä varovaisuutta, sillä tie voi olla liukas, lumisade kova tai sääolosuhteet muutoin haastavat. Mikäli paikalla on jo pelastusviranomaisia, keskity onnettomuuspaikan turvalliseen ohitukseen eli hidasta vauhtia sekä noudata ohjeita. Älä myöskään kuvaa onnettomuuspaikkaa, tiivistää Tommi Luhtaniemi.
Autoilijan tulee antaa viranomaisten lisäksi tilaa onnettomuuspaikalle saapuville huoltoajoneuvoille, jotta liikenne saadaan normalisoitua onnettomuustilanteen jälkeen mahdollisimman nopeasti. Työtehtävissä olevan huoltoajoneuvon tunnistaa keltaisista vilkkuvaloista.
- Onnettomuuspaikalle voi syntyä ruuhkaa ja tilanne pitkittyä, jos huoltoajoneuvot eivät pääse paikan päälle suorittamaan tehtäväänsä. Nämä ajoneuvot ovatkin avaintekijöitä liikenteen sujuvuuden kannalta, sillä liikenne palautuu normaaliksi vasta, kun onnettomuuspaikka on kokonaan puhdistettu. Onnettomuuden seurauksena tiellä voi olla lasia, peltiä tai autosta valuneita nesteitä, jotka kunnossapito poistaa onnettomuuspaikalta, jatkaa Fintrafficin tieliikenteenohjauksesta yksikönpäällikkö Eero Sauramäki.
Yleisimpiä onnettomuuksia, joissa huolto- ja hinauskalustoa tarvitaan, ovat näin talviaikaan huonoista ajokeleistä johtuvat ketjukolarit, ulosajot sekä kaistanvaihto-, kohtaamis- ja risteysonnettomuudet.