Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Suomen yli liikkuu laaja lumisadealue. Lumisateet alkavat jo tänään torstai-illasta (10.4.) ja jatkuvat perjantaipäivän puolelle. Ajokelit huononevat samalla monin paikoin, aina Etelä-Suomea myöten.
- Lumisaderintama leviää torstai-illasta, ja ajokelit heikkenevät länsirannikolla, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa.
- Lumisaderintama laajenee torstain ja perjantain vastaisena yönä kohti itää, ja ajokelit muuttuvat laajasti huonoiksi. Lumi- tai räntäsadetta tulee tällöin myös Etelä- ja Itä-Suomessa.
”Vaikka lunta ei sada ennusteiden mukaan erityisen paljon, takatalvi voi yllättää, koska moni ajelee jo kesärenkailla. Ajokeli voi olla todella heikko, joten nyt on syytä ajaa rauhallisesti ja pitää kunnolliset turvavälit, sillä lumi- ja räntäsateiden myötä myös näkyvyys heikkenee”, muistuttaa Fintrafficin tieliikennekeskuksesta yksikönpäällikkö Eero Sauramäki.
Fintrafficin tieliikennekeskukset palvelevat ympärivuorokautisesti tieliikenteen ohjaamisessa, liikennetiedottamisessa ja häiriönhallinnassa. Työtä turvallisen ja sujuvan maantieliikenteen hyväksi tehdään tiiviissä yhteistyössä viranomaisten ja muiden liikenteen toimijoiden kanssa.
Tiesitkö? Oman ajoreitin liikenne- ja olosuhdetietoa voi seurata mobiilisti ilmaisesta Fintraffic Mobiilista, josta on saatavana myös automaattiset push-viestit liikenteen eri häiriöistä ja varoituksista.