Fintrafficin raideliikenteenohjauksen vuoropäällikkö Hanna Hautanen päätti lähteä reilun parinkymmenen työvuoden jälkeen takaisin koulunpenkille opiskelemaan kauppatieteitä. Vastuullisuus vei Hannan mukanaan opintojen aikana, ja kauppatieteiden kandidaatintyö syntyi aiheesta Vastuullisuuden merkitys valtio-omisteisessa yhtiössä. Mitä valtion yhtiö hyötyy vastuullisuustyöstä? Miksi vastuullisuus pitäisi juurruttaa osaksi ihan jokaisen ajattelua ja tapaa tehdä töitä?
Hanna on opiskellut viimeiset pari vuotta työn ohessa kauppatieteitä Lappeenrannan yliopistossa. Hänen hiljattain valmistunut kandidaatintyönsä käsittelee vastuullisuuden merkitystä valtio-omisteisessa yhtiössä.
- Vastuullisuus on valtavan tärkeää ja osuu omiin arvoihini. En ollut ennen opintoja kuitenkaan niin tietoinen siitä, miten se liittyy yrityksiin. Tämä ymmärrys syventyi opiskelun aikana, ja vastuullisuuden merkityksellisyys kasvoi entisestään. Vastuullisuus on yritysten tulevaisuutta, mutta moni ei ehkä ole vielä ymmärtänyt, miksi tähän pitää panostaa ja kuinka jokainen voi omalla toiminnallaan tukea vastuullisuustyötä yrityksissä, Hanna kertoo.
Vastuullisuus on yhä isompi osa yritysten liiketoimintaa: siihen liittyvä EU-sääntely koskee jo isoja yrityksiä ja laajentuu jatkuvasti. Vastuullisuuteen liittyvät toimenpiteet ja raportointi vievät yrityksiltä resursseja, joten Hannan tavoitteena oli nostaa kandidaatintyössään esiin se, mitä yritys hyötyy vastuullisuudesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä.
Tuloksissa korostuvat luottamus, läpinäkyvyys ja riskien hallinta
Hanna käsittelee kandidaatintyössään vastuullisuutta niin taloudellisesta, ympäristöllisestä kuin sosiaalisestakin näkökulmasta. Hän haastatteli tutkimusta varten Fintrafficin vastuullisuustyössä kiinteästi mukana olevia henkilöitä saadakseen mukaan juuri valtion yhtiön näkökulman. Esiin nousee kolme keskeistä osa-aluetta, joihin vastuullisuustyö kytkeytyy: luottamus, läpinäkyvyys ja riskien hallinta.
- Luottamuksen vahvistaminen nousi tutkimuksessani selkeästi tärkeimmäksi osa-alueeksi, josta valtion yhtiö hyötyy vastuullisuustyössä. Yhteistyö erilaisten sidosryhmien kanssa on valtion yhtiölle tärkeää, ja yhteistyö synnyttää ainutlaatuista arvoa yritykselle. Luottamus korostuu myös sisäisesti, sillä vastuullisuus sitouttaa työntekijöitä ja tuo heille merkityksellisyyden kokemuksia omasta työstään, Hanna kertoo.
Läpinäkyvyys korostuu erityisesti sääntelyn näkökulmasta, sillä valtion yhtiön tulee toimia oikein ja läpinäkyvästi niin lain kuin yhteiskunnan puolesta. Kolmantena osa-alueena tutkimuksessa nousi esiin riskien hallinta, johon liittyy olennaisesti haasteiden ja riskien ennakointi, uusien liiketoimintamahdollisuuksien ja kilpailuetujen etsiminen sekä omista menestystekijöistä kiinni pitäminen. Vastuullisuustyö tukee näiden tavoitteiden saavuttamista.
- Vastuullisuus on tulevaisuuden turvaamista. On mielenkiintoista nähdä, kuinka vastuullisuustyötä tullaan tulevaisuudessa tekemään läpi liikennemuotojen. Moni mieltää vastuullisuuden vielä erillisenä osa-alueena yrityksessä, mutta se pitäisi saada osaksi ihan jokaisen tekemistä ja ajattelutapaa. Esimerkiksi luottamuksen rakentaminen on pitkäjänteistä toimintaa, johon jokainen voi vaikuttaa, Hanna pohtii.
Opinnot vastuullisuuden parissa jatkuvat, sillä Hanna aloitti juuri maisterin tutkinnon kauppatieteiden parissa pääaineenaan laskenta ja sivuaineena vastuullinen liiketoiminta.