Hyppää pääsisältöön

Isojen erikoiskuljetusten määrä Suomen maanteillä jatkunut vilkkaana myös syksyllä

Maanteillämme on liikkunut tänä vuonna jälleen runsaasti isoja erikoiskuljetuksia. Viime vuoteen verrattuna lupamäärissä on nähty vain hienoista alle 8 prosentin laskua, joka selittyy osin myös pitkälle syksyyn ulottuvilla lupahakemuksilla.

Suomessa on nähty tänäkin vuonna runsaasti isoja erikoiskuljetuksia. Aivan viime vuosien ennätyslukemiin ei tänä vuonna olla kuitenkaan ylletty.

”Syyskuun loppuun mennessä olemme vajaat kahdeksan prosenttia viime vuotta jäljessä, ja erikoiskuljetuslupia on annettu nyt noin 7 600 kuljetukselle. Hieman edellisvuotta pienempi määrä selittynee epävarmemmalla taloustilanteella. Lisäksi keväällä kuljetuksiin vaikutti esimerkiksi auto- ja kuljetusalan lakko. Viime vuoteen verrattuna meillä on nyt myös selkeästi enemmän lupahakemuksia syksyyn myös jonossa. Määrällisesti puhutaan tällä hetkellä noin 200 lupahakemuksesta”, kertoo Pirkanmaan ELY-keskuksesta lupapäällikkö Petteri Pietilä.

Isoja erikoiskuljetuksia ovat kuljetukset, joiden korkeus tai leveys on yli 7 metriä tai pituus yli 40 metriä. Tällaisia kuljetuksia ovat Suomessa tyypillisesti esimerkiksi muuntamot, laivan moottorit, raitiovaunut, tuulivoimaloiden siivet ja rungot sekä rakennusmoduulit, jotka rakennetaan tehtaalla mahdollisimman valmiiksi ja kuljetetaan asennusta varten paikan päälle kohteeseen.

”Erikoiskuljetuksia liikkuu yleisesti ottaen etenkin länsirannikolta muualle Suomeen. Kuljetusten selkeät huippupiikit maanteillä näkyvät kesäkuukausina, joskin nyt liikennettä on riittänyt myös näin syksyllä. Kuljetusten jatkuminen pitkälle syksyyn selittyy osin sillä, että esimerkiksi eri tuulivoimahankkeiden erikoiskuljetukset ovat porrastuneet useille kuukausille hankeaikataulujen mukaisesti”, taustoittaa Fintrafficin tieliikennekeskuksesta liikenneoperaattori Kirsi Lehtonen.

Jokaista luvanvaraisen erikoiskuljetuksen kriteerit täyttävää kuljetusta varten on haettava erillinen kuljetuslupa Pirkanmaan ELY-keskukselta, joka myöntää sen tieliikennelain, Traficomin erikoiskuljetusmääräyksen ja määrittämiensä lupaehtojen mukaisesti. Samalla ELY-keskus lähettää tiedotuskriteerin täyttävistä luvista tiedon Fintrafficin tieliikennekeskukseen, jonka tehtävänä on tiedottaa isojen erikoiskuljetusten tilanteesta tienkäyttäjille, medialle sekä tarvittaessa viranomaisille.

Näin erikoiskuljetuksen kohtaaminen sujuu turvallisesti tien päällä

Ison ja hitaan erikoiskuljetuksen kohtaaminen liikenteessä voi turhauttaa autoilijaa etenkin kiireessä. Hermoilusta ei kuitenkaan ole hyötyä, sillä oma väärin arvioitu toiminta voi pahimmillaan aiheuttaa onnettomuuden tai liikenteen pysähtymisen pitkäksi aikaa.

”Etenkin erikoiskuljetusta ohittaessa on varmistettava, että ohitus onnistuu turvallisesti. On tärkeää hahmottaa kuljetuksen todellinen koko ja vaikutus liikenteeseen, sillä erikoiskuljetusletkaan kuuluu myös saattoautoja, joiden myötä koko kuljetusletkan pituus voi olla useita satoja metrejä. Autoilijan kannattaakin muistaa, että erikoiskuljetus kyllä päästää perässä ajavan autoletkan ohi turvallisessa kohdassa”, muistuttaa Lehtonen.

Valppautta tarvitaan myös vastaantulevalta liikenteeltä, joten autoilijan on syytä hiljentää vauhtia ja hakeutua tien sivuun huomatessaan erikoiskuljetuksen mukana kulkevat varoitusautot. Jos liikenteenohjaaja antaa pysähtymiskäskyn, pysähdy mahdollisimman lähelle tien reunaa. Liikenteenohjaajan käskyt ovat lain edessä yhtä päteviä kuin poliisin vastaavassa tilanteessa, joten niitä on noudatettava huolella.

Jos mahdollista, oma ajoreitti ja aikataulu kannattaa suunnitella niin, että välttää erikoiskuljetusten kohtaamisen kokonaan. Autoilijan kannattaakin hyödyntää esimerkiksi Fintraffic Mobiili -sovellusta tai Liikennetilanne-palvelua tarkistaakseen osuuko erikoiskuljetus oman matkan varrelle.

Jaa