Joulun menoliikenne käynnistyy pian. Nyt onkin hyvä hetki kerrata turvallisen joululiikenteen perusasiat. Fintraffic, Poliisihallitus, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Sisäministeriön pelastusosasto, Hätäkeskuslaitos sekä Liikenneturva toivottavat joulun viettoon lähtijöille rauhallista ja turvallista matkaa.
Joulun liikenne-ennusteet
Tänä vuonna joululiikenne jakautuu normaalia pidemmälle ajanjaksolle, sillä joulupyhät osuvat keskelle viikkoa.
Fintrafficin tieliikennekeskuksen joulunajan liikenne-ennusteiden mukaan menoliikenne alkaa näkyä pääteillämme jo torstai-iltana 19.12. ja jatkuu siitä aina jouluviikon alkupäiviin asti. Vilkkainta menoliikenteessä on lauantaina 21.12. Eniten joululiikennettä odotetaan valtatielle 4 Helsinki–Jyväskylä, valtatielle 4 Oulu, valtatielle 5 Lusi–Heinola ja valtatielle 5 Kuopio. Myös Lapin matkailukohteisiin on luvassa selvästi normaalia enemmän liikennettä.
Paluuliikenteen vilkkain päivä osuu Tapaninpäivälle 26.12. Vilkkaimmat tieosuudet ovat valtatie 4 Lusi–Lahti ja valtatie 5 Mikkeli-Lusi. Paluuliikenteen toinen pääpäivä on lauantaina 28.12, mikä näkyy etenkin Pohjois-Suomen liikennemäärissä.
”Joulun menoliikenne jakautuu usealle päivälle, mikä vähentää selkeästi jonoutumisia. Omaa matkaa suunnitellessa muistaa kannattaa kuitenkin, että jouluna liikenteeseen vaikuttaa kaikkein merkittävimmin vallitseva keli- ja säätilanne, joka on syytä tarkistaa etukäteen etenkin pitkälle matkalle lähdettäessä”, summaa Fintrafficin tieliikennekeskuksesta yksikönpäällikkö Eero Sauramäki.
Oman ajoreitin ruuhkatilanteen, liikennetiedotteet, ajokelin ja talvikunnossapidon tilanteen voi tarkistaa Fintraffic Mobiilista. Sääennusteet ja voimassa olevat kelivaroitukset löytyvät kootusti Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.
Virkeä kuski ja kahden T:n taktiikka
Poliisi valvoo joulun meno- ja paluuliikennettä tuttuun tapaan koko maassa. Valvonnassa kiinnitetään erityistä huomiota ajonopeuksiin, ajoetäisyyksiin, ohituksiin ja rattijuopumukseen. Poliisi painottaa myös hyvin levänneen kuskin merkitystä.
”Joulun meno- ja paluuliikenteen ajoittuessa nyt useammalle päivälle matkalle lähdön ajankohtaa kannattaa miettiä ehkä aiempaakin enemmän: Lähdetäänkö matkaan heti työviikon ja pitkän työpäivän jälkeen pimenevään iltaan, vai rauhoitutaanko ensin kotona ja lähdetään vasta aamulla päivänvalossa, aamupalan jälkeen, pirteinä ja hyvällä joulumielellä? Ajaminen liikennevirran mukana vaihtelevissa sääolosuhteissa vaatii erityistä keskittymistä, ja siksi kannattaa jo matkaan lähtiessä pohtia ennakkoon myös sopivat taukopaikat pienelle happihypylle ja kahvikupilliselle”, kertoo poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta.
Liikenneturva nostaa esille tänä vuonna lisäksi kahden T:n taktiikan, missä sopiva tilannenopeus ja riittävä turvaväli mahdollistavat turvallisen matkanteon myös kehnossa kelissä.
”Alhaisemmalla nopeudella kuljettajalle jää enemmän aikaa havaintojen tekemiseen. Samalla pysähtymismatka lyhenee ja ajoneuvon hallittavuus paranee. Talvikelillä turvavälin pitää olla jopa tuplasti pidempi kuin kesäkelillä ja jäisellä kelillä vieläkin enemmän. Liian lyhyt turvaväli voi johtaa peräänajoon ja pahimmillaan ketjukolariin”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen kertoo.
Auton varustelu
Joululiikenteeseen valmistautuminen etukäteen lisää matkanteon turvallisuutta ja sujuvuutta. Traficomin yksikönpäällikkö Jussi Pohjonen muistuttaa, että talvikeleillä on tärkeää varmistaa, että autossa on kaikki tarvittava yllätysten varalle ja että matkatavarat on pakattu turvallisesti.
"Talvikeleillä kannattaa varmistaa, että autossa on kaikki tarvittava yllätysten varalle – ja että matkatavarat on pakattu oikein turvallisuutta unohtamatta. Ennen matkaan lähtöä tarkista, että renkaiden kulutuspinta on riittävä ja ilmanpaineet kunnossa. Huolehdi myös siitä, että valot toimivat moitteettomasti ja lasinpesuneste kestää pakkasta. Pitkille matkoille mukaan kannattaa pakata myös lämpimiä vaatteita, taskulamppu, lumiharja, jääraappa ja varavirtalähde.”
Auton pakkaamiseen on myös jouluna tärkeää kiinnittää huomiota: raskaat tavarat tulisi sijoittaa tavaratilan pohjalle ja lähelle takapenkin selkänojaa. Näkyvyyden säilyminen takalasin kautta on oleellista, joten suksiboksi voi olla kätevä lisäratkaisu, jos tavaraa on paljon.
"Hyvin valmisteltu auto ja huolellisesti pakatut tavarat auttavat varmistamaan, että joululiikenne sujuu turvallisesti ja stressittä," Jussi Pohjonen jatkaa.
Onnettomuustilanteissa toimiminen
Talviset ajokelit lisäävät maanteillä liikenneonnettomuuksien riskiä. Jotta onnettomuustilanteessa osattaisiin toimia oikein ja turvallisesti, on tärkeää, että jokainen tietää, mitä tehdä.
Ensimmäisenä onnettomuuspaikalla - toimi näin:
Kytke ajoneuvosi hätävilkut päälle ja pysähdy turvalliseen paikkaan. Siirry sen jälkeen tiealueen piennarta pitkin onnettomuuspaikalle sekä pyri estämään lisävahingot katkaisemalla onnettomuusautosta virta ja varoittamalla muuta liikennettä. Muista kaikissa tilanteissa myös huomioida onnettomuuspaikan tiealueen muu ohittava liikenne.
”Aseta varoituskolmio riittävän etäälle onnettomuuspaikasta, hälytä apua ja auta loukkaantuneita parhaasi mukaan. Huolehdi myös omasta turvallisuudestasi, ja käytä tiealueella aina heijastinliiviä, jos sellainen on käytettävissä”, ohjeistaa pelastusylitarkastaja Tommi Luhtaniemi sisäministeriön pelastusosastolta.
Hätäkeskuslaitokselta muistutetaan lisäksi 112 Suomi -sovelluksesta, josta soittaessasi tarkka sijaintisi välittyy suoraan hätäkeskukseen ja turvaa avun saapumisen paikalle nopeasti.
”Soittaessasi 112 numeroon vastaa kysymyksiin ja noudata annettuja ohjeita. Hätäkeskuspäivystäjän on hankala arvioida avun tarvetta ja onnettomuuspaikan sijaintia, mikäli ilmoittaja on ajanut kolaripaikan ohi pysähtymättä. Muista, että meitä kaikkia koskee yleinen auttamisvelvollisuus”, kertoo kehittämispäällikkö Tommi Hopearuoho Hätäkeskuslaitoksesta.
Jos pelastustyöt ovat käynnissä, ohita turvallisesti:
Mikäli onnettomuuspaikalla on jo viranomaisia, keskity onnettomuuspaikan turvalliseen ohitukseen eli hidasta vauhtia sekä noudata ohjeita. Älä myöskään kuvaa onnettomuuspaikkaa.