Hyppää pääsisältöön

Juhannus tieliikenteessä: Katso liikenne-ennusteet ja vinkit turvalliseen juhannusliikenteeseen

Juhannusliikenne on käynnistymässä loppuviikosta. Fintraffic, poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Liikenneturva, Hätäkeskuslaitos, Sisäministeriön pelastusosasto sekä Ilmatieteen laitos toivottavat tien päälle turvallista juhannusta. Lähdetään tänäkin juhannuksena auton rattiin ennakoiden, ajokuntoisena ja turha kiire unohtaen.

Juhannuksen menoliikenne on Fintrafficin tieliikenteenohjauksen ennusteiden mukaan vilkkaimmillaan juhannusaattoa edeltävänä päivänä (to 22.6). Myös juhannusaaton (pe 23.6.) aamupäivän tunteina menoliikennettä ennakoidaan olevan vielä runsaasti, mutta selvästi vähemmän kuin edeltävänä päivänä. Paluuliikenteen piikki näkyy puolestaan juhannussunnuntaina (su 25.6.).

Lähde liikkeelle ajan kanssa ja toiset huomioiden

Juhannus on maanteillä liikenteellisesti sitä vuoden vilkkainta aikaa. Poliisi valvoo juhannusliikenteessä tuttuun tapaansa kuljettajien ajotapoja ja ajokuntoa sekä suorittaa puhallutuksia myös perinteisillä puhallusratsioilla koko juhannuksen ajan.

”Ajokunto on onnistuneen juhannusmatkan A ja O. Odotettavissa on ruuhkaa, joten myös malttia vaaditaan. Ruuhkassa ei voita ohittamalla mitään, mutta voi sitä vastoin aiheuttaa vakavia tilanteita ja pahimmillaan myös pahoja kolareita”, summaa poliisista poliisitarkastaja Heikki Ihalainen.

Myös Fintrafficin tieliikenteenohjaus peräänkuuluttaa autoilijoilta nyt malttia ja turvallista liikennekäyttäytymistä.

”Ruuhkautuvassa liikenteessä riittävän pitkät turvavälit ovat avainasemassa, sillä vain niillä saadaan estettyä peräänajot ja ketjukolarit. Samalla saadaan koko jono liikkumaan jouhevasti ilman turhaa tempoilua ja haitariliikettä, jolloin päästään rauhassa ennakoimaan edessä oleviin tilanteisiin ja ajokin on tasaisempaa ja taloudellisempaa”, muistuttaa Fintrafficin tieliikenteenohjauksesta liikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen.

Liikenteessä on myös paljon erilaisia ajoneuvoja sekä kokemattomampiakin kuskeja, joten yhteispeli on sitäkin tärkeämpää.

”Kesäliikenne vilkastuu autoilijoiden lisäksi motoristeista, karavaanareista ja polkupyöräilijöistä. Suvi on myös maataloustyökoneiden ja museoajoneuvojen sesonkia. Jokaisen tien päälle lähtevän olisi hyvä ottaa tämä huomioon jo ennakkoon”, Liikenneturvan aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi jatkaa.

Tarkista autosi alkusammuttimen ja ensiapuvälineiden kunto sekä kertaa toiminta onnettomuustilanteissa

Ennen juhannuksen viettoon lähtöä on hyvä tarkistaa oman auton alkusammuttimen ja ensiapuvälineiden kunto sekä samalla kerrata miten onnettomuustilanteissa toimitaan.

”Jos havaitset liikenneonnettomuuden, pysähdy turvalliseen paikkaan ja kytke ajoneuvoon hätävilkut. Siirry tien reunassa onnettomuuspaikalle ja pyri estämään lisävahingot katkaisemalla onnettomuusautosta virta sekä varoittamalla muuta liikennettä. Muista myös oma turvallisuutesi ja pimeään aikaan tee itsesi näkyväksi esimerkiksi heijastinliivillä. Vie varoituskolmio riittävän etäälle onnettomuuspaikasta ja hälytä apua sekä auta loukkaantuneita omien mahdollisuuksiesi mukaan. Jos ammattiapua on jo onnettomuuspaikalla, keskity turvalliseen onnettomuuspaikan ohittamiseen, laske ajonopeutta riittävästi, äläkä kuvaa onnettomuuspaikkaa”, tiivistää Sisäministeriön pelastusosastosta erityisasiantuntija Tommi Luhtaniemi.

Juhannusliikenteessä jokaiselta kannattaa puhelimesta löytyä lisäksi 112 Suomi -sovellus hätä- ja ongelmatilanteiden varalle. Sovelluksesta saa yhteyden mm. Tienkäyttäjän linjalle, johon voi ilmoittaa maanteiden kunnosta tai liikenteen ongelmista.

Kun hätätilanteessa soittaa hätäpuhelun sovelluksen kautta, välittyy sijaintitieto hätäkeskukseen automaattisesti ja apu voidaan hälyttää nopeammin paikalle. Hätäkeskuslaitoksen toimialapäällikkö Kimmo Kuusisto neuvoo myös ilmoittajaa pitämään puhelimen käden ulottuvilla ja puhelinlinjan mahdollisuuksien mukaan vapaana, jos viranomaiselle ilmenee tarve saada ilmoittajalta lisätietoja tilanteen selvittämiseksi. Viranomaisen mahdollinen soitto tulee tuntemattomasta numerosta.

Huolla auto ja pakkaa huolellisesti

Moni meistä suuntaa juhannuksena kesämökeille, ja matkat saattavat olla hyvinkin pitkiä. Tällöin korostuu ajoneuvon kunnon tarkastus ja kesähuolto. Jos autoon on tulossa painavaa lastia, niin tarkistaa kannattaa, että renkaissa on myös riittävästi ilmaa ja auton valojen suuntautuminen on kohdillaan. Unohtaa ei pidä myöskään turvallista pakkaamista, jossa painavimmat tavarat sijoitetaan aina auton tavaratilaan alimmaiseksi kiinni selkänojaan siten, että ne kuormittavat selkänojia mahdollisimman tasaisesti.

"Auton kunto kannattaa tarkastaa ennen matkalle lähtöä. Renkaiden kunto ja öljyjen riittävyys ovat kaikille niitä perusasioita muistaa. Koska toivottavasti aurinko paistaa, muistetaan puhdistaa samalla tuulilasi sisältä ja ulkoa sekä lisätä pissapoikaan nestettä, jotta hyönteiset eivät sotke lasia. Tavaroiden pakkaamisessa hyvä muistisääntö on, että pakkaa tavarat tavaratilaan ja jätä matkustamo matkustajille", tiivistää Traficomin johtava asiantuntija Inkeri Parkkari.

Katso juhannusliikenteen ennusteet

Menoliikenne: Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteiden mukaan juhannuksen menoliikenne alkaa näkyä jo ke 21.6, jolloin liikennemäärät alkavat iltaa kohti hiljalleen nousta. Liikennemäärät nousevat keskiviikkoiltana kuitenkin vain hieman normaalia iltaliikennettä korkeammiksi.

Menoliikenteen vilkkain päivä on torstaina 22.6: Etelä-Suomessa menoliikenne alkaa vilkastumaan kello 11 jälkeen. Liikennemäärät ovat suurimmillaan kello 15 ja 17 välillä, ja liikenne jatkuu vilkkaana kello 19 asti. Pohjois-Suomessa menoliikenne voi jatkua aina myöhäiseen iltaan saakka.

  • Vilkkaimpana aikana liikenne voi jonoutua ja nopeudet laskea hetkellisesti vilkkaimmilla tieosuuksilla jopa 20–30 km/h.
  • Suurimmat nopeuden alenemat osuvat valtatielle 4 välille Helsinki–Lusi, valtatielle 5 välille Lusi–Mikkeli, valtatielle 6 välille Loviisa–Utti, valtatielle 9 välille Tampere–Orivesi, valtatielle 20 välille Oulu–Pudasjärvi ja valtatielle 22 välille Oulu–Muhos.

Menoliikenne jatkuu perjantai 23.6. aamuna, ollen vilkkaimmillaan kello 11 ja 15 välillä. Perjantaina liikennemäärät jäävät kokonaisuudessaan kuitenkin alhaisemmiksi kuin normaalina arkiperjantaina.

Huomioida kannattaa, että Turun saariston lautoille voi väliaikaisesti muodostua jonoja.

Paluuliikenne: Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteiden mukaan paluuliikenne alkaa vilkastumaan sunnuntaina 25.6. aamupäivästä jatkuen Etelä-Suomessa aina iltaan asti. Liikennemäärät ovat suurimmillaan kello 12 ja kello 17 välillä.

  • Paluuliikenne on menoliikennettä noin kolmanneksen vähäisempää. Jonoutuminen ja nopeuden laskut ovat paluuliikenteessäkin kuitenkin hetkellisesti mahdollisia.
  • Paluuliikenteen suurimmat nopeuden alenemat osuvat valtatielle 4 välille Hartola–Lusi, valtatielle 6 Kouvolan kohdalle sekä valtatielle 9 välille Orivesi–Tampere.

Tarkista tietyöt etukäteen ja vältä ruuhkat

Tietöiden vaikutus juhannusliikenteeseen pyritään minimoimaan. Tietöistä voi aiheutua kuitenkin alennettuja nopeusrajoituksia ja rajoituksia kaistajärjestelyissä, mitkä hidastavat liikennettä.

Liikennettä mahdollisesti haittaavia pääteiden tietöitä ovat: *

Vt 3: Hämeenlinna Siltatyö

Vt 4: Äänekoski Siltatyö (Masonjoen silta)

Vt 4: Keminmaa Siltatyö

Vt 4: Kemi Siltatyö

Vt 4: Kirrin liittymä-Vehniä Tienrakennus

Vt 5: Hirvensalmi Tienrakennus

Vt 5: Iisalmi Päällystystyö (liikennevalot)

Vt 8: Eurajoki Liittymä- ja kaistajärjestely

Vt 8: Kristiinankaupunki Siltatyö

Vt 9: Joensuu Siltatyö

Vt 10: Forssa Siltatyö

Vt 10: Lieto-Ypäjä Päällystystyö

Vt 11: Nokia Siltatyö

Vt 12: Sastamala Siltatyö

Vt 16: Alajärvi Voimalinjan rakentaminen

Vt 27: Iisalmi Siltatyö

Vt 40: Kaarina–Lieto Tienrakennus

Vt 50: Helsinki Siltatyöt

Tie 101: Pakila Siltatyö

Tie 101: Kontula Siltatyö

Tie 170: Porvoo Tienrakennus ja siltatyö

Tie 181: Sauvo Tienrakennus

Tie 196: Uusikaupunki Siltatyö

Muuta:

Tie 180 Kaarina-Parainen, Kirjalansalmen siltatyö

Tie 180 Parainen, Hessundinsalmen siltatyö

Tietyöt, liikenteen ruuhkat, liikennetiedotteet ja muut liikenteen reaaliaikaiset tiedot löydät Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta, jonne on koottuna nyt myös autoilijan uudet koontinäkymät vilkkaimmilta tieosuuksilta.

Ajantasaiset säätiedot ja voimassa olevat varoitukset kannattaa tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkallelähtöä Ilmatieteenlaitos.fi-sivuilta tai Ilmatieteen laitoksen sääsovelluksesta. Etenkin kohonneet maastopalojen vaarat on hyvä muistaa myös juhannusmatkalla.

 

*) 19.6. päivitys: Seuraavat tietyöt lisätty Vt 4 Kirrin liittymä-Vehniä Tienrakennus, Vt 5 Hirvensalmi Tienrakennus ja Tie 196 Uusikaupunki Siltatyö

Jaa