Hyppää pääsisältöön

Junien kulunvalvonnan uudistavan järjestelmän rakentamistyöt käynnistyvät Tampereen, Porin ja Rauman välillä

Koko Suomen junien kulunvalvonnan uudistava hanke aloittaa rakentamistyöt Tampereen, Porin ja Rauman välisiltä rataosuuksilta syyskuussa. Työt näkyvät maastossa, mutta eivät toistaiseksi vaikuta henkilöjunaliikenteeseen.

Väyläviraston tavoitteena on uudistaa junien turvallista kulkua valvova järjestelmä (JKV) vuoteen 2040 mennessä. Ensimmäiset työt aloitetaan Tampereen, Porin ja Rauman välisiltä rataosuuksilta. Tulevaa järjestelmää on tähän saakka kokeiltu suljetuilla testiradalla ja nyt järjestelmä otetaan tavallisen henkilö- ja tavarajunaliikenteen käyttöön.

Ensimmäiset työkohteet ovat Kokemäki-Rauma -välillä ja Lielahti-Suoniemi -välillä. ”Tässä infrahankkeessa ei synny juurikaan melua tai pölyä eli tämä on radan varren asukkaille siinä mielessä huomaamaton hanke.  Liikennevaikutuksia on tiedossa lokakuusta lähtien ja toistaiseksi vain tavaraliikenteelle. Työt sovitetaan yhteen liikenteen kanssa ja näin mahdolliset liikennevaikutukset saadaan pidettyä mahdollisimman pieninä. Sen sijaan tulevaisuuden junaliikenteelle hanke tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia”, sanoo projektipäällikkö Aapo Tiilikainen.

Tuleva junien kulunvalvonta on yhteensopiva eurooppalaisen kulunvalvontajärjestelmän kanssa, tällaista ratkaisua Suomelta edellytetään. Kulunvalvonta on radioverkkopohjainen ja vähentää fyysistä opastinlaitteistoa radan varrella, ja tästä syystä hanke kulkee nimellä Digirata. Digirata mahdollistaa ratakapasiteetin tehokkaamman käytön, parantaa junaliikenteen toimintavarmuutta, täsmällisyyttä ja turvallisuutta.

Nykyinen junien kulunvalvonta (JKV) on tulossa käyttöikänsä päähän tämän vuosikymmenen lopussa. Junien kulunvalvonta on sekä junissa että radassa oleva turvalaitekokonaisuus, joka huolehtii automaattisesti junien oikeasta nopeudesta ja opasteiden noudattamisesta.

Rakentamistyöt toteutetaan osana Digiradan kehitys- ja verifiointivaihetta, jonka kokonaisbudjetti on 130 miljoonaa euroa. Työt valmistuvat vuoden 2027 alkupuolella. Väylävirasto, Fintraffic ja liikenne- ja viestintäministeriö toteuttavat hanketta yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Digirata-hanke vie Suomea kohti turvallisempaa, tehokkaampaa ja sujuvampaa rautatieliikennettä. Hankkeessa uudistetaan vanhentunut junien kulunvalvontajärjestelmä ja otetaan käyttöön yhteiseurooppalainen radiopohjainen kulunvalvonta koko rataverkolla. Digirata mahdollistaa turvallisen liikenteen, paremman palvelutason ja kapasiteetin kasvun, ja se luo pitkän aikavälin teknologisen perustan suomalaiselle raideliikenteelle. Väylävirasto, Fintraffic ja liikenne- ja viestintäministeriö toteuttavat hanketta yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Lisätietoa hankkeesta: www.digirata.fi

 

Jaa

Liitetiedostot

Liite Koko
kartta-hanke-kartalla.png 201.22 KB